Maisemsuunnittelijan Plan B

Maisemasuunnittelijan Plan B

Kello siirrettiin sunnuntaina kesäaikaan. Vajaa kuukausi sitten polvivamma ja läheisen yllättävä poismeno pisti kertaheitolla kevään työsuunnitelmani ja aikatauluni uusiksi  juuri kun kausi oli käynnistymäisillään. Katsoessani ulos ikkunasta kotipihalleni näin vain tekemättömiä töitä ja kohennusta kaipaavia kohteita. Aurinkoa ei  juuri näkynyt. Ainoa valopilkku olivat keltaiset pikkunarsissit. Tuntuuko tutulta?

Toisinaan mikään ei mene niinkuin on suunniteltu.

Elämä tai luonto yllättää meidät. Syystä tai toisesta omat voimavarasi eivät aina riitä pihastasi huolehtimiseen, kunnostamisesta puhumattakaan. Puutarhanhoito on terapeuttista, totta, mutta kaaoksen keskellä aloittaminen takkuaa. Työn teonkin kanssa on vähän niin ja näin.

Maisemasuunnittelijana vahvuuteni on ehdottomasti  takataskustani löytyvä Plan B, nopea ratkaisu yllättäviin pulmiin tai muuttuviin olosuhteisiin. Kokemus on opettanut minulle roppakaupalla joustavuutta. Muutoksia tulee työmaallakin eteen tämän tästä huolellisista suunnitelmista huolimatta. Miten paljon niitä tulisikaan ilman minkäänlaisia suunnitelmia?

Plan B
Plan B

Vielä ei eteeni ole tullut  ongelmaa, johon ei olisi löytynyt ratkaisua.

Työelämässä aion tällä kaudella osin olosuhteiden pakosta panostaa pihaneuvontaan ja -suunnitteluun sekä digitaalisiin palveluihini. Niistä suunnitelmista enemmän myöhemmin. Polvi sallii jo kevyen liikkumisen ja koneen ääressä työskentelyn, mutta  kuntoutuminen ennalleen ottaa aikansa.

Maisemasuunnittelijana haluan nyt, jos mahdollista entistä palavammin auttaa sinuakin saamaan enemmän iloa pihastasi vähemmällä vaivalla. Kohdistamaan rajalliset resurssisi (= aikasi, vaivasi ja rahasi) oikeisiin asioihin oikeaan aikaan. Jakamaan kaiken tietoni ja kokemukseni käyttöösi, jotta myös sinä voisit nauttia pihastasi.

Omakohtaisesta kokemuksesta tiedän, että pihan ja puutarhan positiivinen vaikutus ympäristöön ja mielialaan on valtava. Pienilläkin asioilla on iso merkitys hyvinvoinnille.

Sanonnassa, kun  hoidat puutarhaa, puutarha hoitaa sinua on vinha perä.

Pihalla puuhailu antaa meille iloa, elämyksiä, voimaa ja muuta ajateltavaa.

Tämä kaikki  pikkurahalla tai ihan ilmaiseksi.

 

Edit 8.6.2016

Elämä jatkuu, polvi taipuu ja kuntoutuu. Pihablogi spurttaa kesään entistä ehompana. T:iina